PAREMMAN HUOMISEN RAKENNUSPALIKAT
Kun ajattelen huomista, en voi ajatella vain huomista päivää. En voi myöskään rajata ajatusta vain omaan elämääni tai edes lasteni elämään. Paremman huomisen etsiminen on minulle jotain laajempaa: se koskee koko elämän kudosta, johon olemme kietoutuneet.
Kuparilude siankärsämön kukinnoilla. Jokioinen 1.8.2025. Carpocoris purpureipennis, Achillea millefolium. © Oskari Kekkonen - Kekcusma.com
Liian usein nykymaailma opettaa meitä katsomaan vain seuraavaan tilinpäätökseen, vaalikauteen tai somepäivitykseen. Hetkellinen hyöty näyttäytyy usein tärkeämmältä kuin pitkäaikainen kestävyys.
Mutta jos pysähdymme ja katsomme todella, näemme että tällainen ajattelu, ja sen mukaiset toimintatavat eivät kanna pitkälle tulevaisuuteen.
Maapallo voi kyllä jatkaa kulkuaan avaruudessa lähes loputtomiin, ja mahdollistaa elämän ylläpitoa yhdessä auringon kanssa solmitun liiton avulla vielä miljoonia vuosia ilman meitä ihmisiäkin, jos nyt täältä sattuisimme jostain syystä katoamaan. Mutta me ihmiset, me emme voi jatkaa eteenpäin ilman elinvoimaisen maapallon tarjoamia palveluita, joihin elämämme perustuu.
Parempi huominen yksinkertaisella Seitsemän sukupolven säännöllä?
Haudenosaunee-kansojen viisaus tarjoaa tähän aikaan radikaalin mutta simppelin ohjenuoran: kun teemme päätöksiä, meidän tulisi aina ajatella, mitä vaikutuksia niillä on seitsemän sukupolvea eteenpäin.
Seitsemän sukupolvea tarkoittaa noin kahdensadan vuoden aikajännettä.
Se on horisontti, joka pakottaa katsomaan yli oman mukavuudenhalun, yli nopeiden voittojen ja yli sokean kasvun.
Se kysyy: onko tämä päätös sellainen, että lapsenlapsenlapsenlapseni voi vielä hengittää puhdasta ilmaa, juoda vettä joesta ja kuulla metsässä muutakin kuin tuulen huminaa, esim. linnunlaulua ja oravan säksätystä?
Kun mittakaava on tämä, moni tämän päivän keskustelu näyttää mitättömältä. Yksittäisen ihmisen ura tai yrityksen kvartaalitulokset eivät lopulta merkitse mitään, jos samalla menetämme tulevaisuutemme: maaperän hedelmällisyyden, puhtaan veden ja luonnon monimuotoisuuden.
Haudenosaunee- eli Irokeesikonfederaation on kuuden alkuperäiskansan liitto, joka perustettiin rauhan, yhteisöllisyyden ja oikeudenmukaisuuden pohjalle Pohjois-Amerikassa. Kaikki kansat jakavat yhteisen perinteen, kielen juuret ja Great Law of Peace -periaatteet. Kaikkea hyvää ei tarvitse keksiä uudelleen, vaan oppia voi ja kannattaa ottaa myös vanhasta. Tulen kirjoittamaan Haudenosaunee kansoista ja heidän demokratiasta lisää myöhemmin. © Oskari Kekkonen - Kekcusma.com
Rakennuspalikat: rakkaus, ymmärrys ja myötätunto
Minulle paremman huomisen rakentaminen alkaa kolmesta yksinkertaisesta, mutta vaativasta palikasta: rakkaudesta, ymmärryksestä ja myötätunnosta.
Rakkaus ei ole vain tunne, se on ennen kaikkea tekoja. Jos todella rakastan metsiä, vesistöjä, eläimiä (ihmisiä), en voi kohdella yhtäkään pelkkänä resurssina. Rakkaus saa minut suojelemaan, vaalimaan ja arvostamaan sitä, mikä pitää minut ja meidät kaikki hengissä.
Ymmärrys merkitsee sitä, että näkee kokonaisuuksia.
Ymmärrän, että jos maaperä köyhtyy, myös ruokajärjestelmämme ennen pitkää romahtaa, jos kehityksen suuntaa ei muuteta. Jos luontomme päivä päivältä köyhtyy, niin parin sadan vuoden kuluttua tämän hetkisestä luonnosta ja sen eläimistöstä ei paljoakaan ole jäljellä.
Kuinka lapsenlapsemme selviävät markkinatalouden alttarille riisutussa, henkitoreissaan olevassa luonnossa; voiko luonto vielä vuosikausien päästä tarjota ihmiskunnalle elinvoimaisen elinympäristön, vai onko kaikkialla vain sieniä ja levää?
Ymmärrys on kykyä yhdistää yksittäiset teot niiden seurauksiin.
Myötätunto on kuitenkin ehkä se tärkein.
Se avaa sydämen näkemään toisen olennon kokemuksen – oli kyseessä sitten lähimmäinen, vieras ihminen, eläin tai vielä syntymätön sukupolvi. Myötätunto estää minua sulkemasta silmiäni, kun näen kärsimystä, ja se kannustaa etsimään ratkaisuja, jotka huomioivat muutkin kuin oman hetken tarpeeni.
Demokratia ja päätöksenteon vaikeus
Nykyinen demokraattinen järjestelmä länsimaissa perustuu enemmistön valtaan.
Se voi kuulostaa oikeudenmukaiselta, mutta todellisuudessa se on laiskan päätöksenteon muoto: kun enemmistö voittaa, vähemmistön ääni jää jalkoihin.
Tämä tuottaa helposti päätöksiä, joissa osa ihmisistä kokee tulleensa sivuutetuksi – ja niin myös osa luonnosta ja biosfääristä jää aina vaille puolustajaa.
Todellisuudessa kompromissi olisi aina löydettävissä.
On täysin mahdollista etsiä ratkaisuja, jotka ottavat huomioon kaikkien tarpeet ja näkökulmat; jos vain haluamme.
Tämän olivat Haudenosauneet ymmärtäneet, sillä yhä hengissä olevan Irokeesiliiton päätöksenteko perustui aina täydelliseen yksimielisyyteen: päätöstä ei yksinkertaisesti ollut, ellei kaikille sopivaa ratkaisua löydetty. Se saattoi toki viedä aikaa, mutta tuloksena oli ratkaisu, jonka jokainen pystyi hyväksymään, ja jonka takana jokainen seisoi – ja siksi päätös myös kesti.
Ehkä meidän pitäisi oppia tästä.
Parempi huominen ei rakennu nopeista enemmistöpäätöksistä, jotka puolittavat kansan ja jättävät toisen puolen katkeroituneeksi. Parempi huominen syntyy siitä, että jaksamme etsiä yhteisen polun, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tahansa. Vasta silloin, kun kaikki voivat seistä yhteisen ratkaisun takana, on päätöksellä todellista voimaa ja pysyvyyttä.
Mitä on siis paremman huomisen politiikka?
Jos rakkaus, ymmärrys ja myötätunto ohjaisivat päätöksiämme, politiikkamme näyttäisi varmasti toisenlaiselta. Budjettiluvut ja bruttokansantuote eivät yksin määrittelisi onnistumisen mittaa.
Sen sijaan kysyisimme: parantaako tämä päätös elämän edellytyksiä, parantaako se edellytyksiä aina seitsemän sukupolvea eteenpäin – ja voimmeko kaikki yhtyä siihen, ja jos emme voi, niin miksi emme, ja millainen on se ratkaisu jonka takana jokainen meistä voi seisoa?
Tämä kuulostaa varmasti utopistiselta, mutta oikeastaan sen konkreettisempaa realismia on vaikea kuvitella. Kaikki muu, myös enemmistön demokratia on harhaa, sillä emme me voi elää ilman vettä, ilmaa ja hyvinvoivaa luontoa.
Parempi huominen syntyy siitä, että asetamme olennaisen kaiken turhan edelle – ja opimme tekemään päätökset yhdessä, yksimielisesti.
Pieniä tekoja, suuria seurauksia
Ehkä tärkein oivallukseni on se, ettei parempi huominen synny vain suurista kansainvälisistä sopimuksista. Se syntyy myös pienistä valinnoista: siitä, mitä ostamme, mitä kulutamme, miten kohtelemme ympäristöämme ja toisiamme.
Kun rakkaus, ymmärrys ja myötätunto ohjaavat arkea, myös suuret päätökset yhteisen hyvän ja paremman tulevaisuuden eteen tulevat mahdollisiksi; ja ne syntyvät kuin itsestään, ensin pienistä pisaroista puroihin, aina valtameriksi muodostuen.
Ja vaikka emme koskaan itse näkisi seitsemän sukupolven päähän, voimme kuitenkin luottaa siihen, että jokainen ylisukupolvinen huolenpidon teko kantaa kauemmas kuin osaamme kuvitella, antaen elämälle aidon ja todellisen merkityksen sukupolvien tähän asti katkeamattomassa ketjussa. Valitettavasti sen ketjun katkeaminen on päivä päivältä aina vain todennäköisempää, niin kauan, kun päätöksiä ohjataan talous ja kulutus edellä
Parempi huominen ei ole lupaus, vaan tehtävä.
Meidän sukupolvemme käsissä on ratkaiseva valinta: rakennammeko huomisen kiireen, turhanpäiväisen kulutuksena ja lyhytnäköisyyden varaan, vai rakennammeko sen rakkauden, ymmärryksen ja myötätunnon kivijaloille – yksimielisesti, kaikkien hyväksynnällä.
Jos vastaus on jälkimmäinen, maailma ei luultavasti silloinkaan tule koskaan täysin valmiiksi – mutta se voi tulla nykyistä paljon paremmaksi meille kaikille, niin ihmisille, luonnolle kuin koko planeetalle.
