Huuhkajan säväyttävä vierailu pihapiirissä
Huuhkaja kuusen latvassa Jokioisilla nauhoituspäivän iltana. Kuvaa on käsitelty. Jokioinen, Finland, 20250518.
Heti tähän aluksi äänittämäni nauhoitteet huuhkajan huhuilusta ja tapahtuman selostamisesta heti tuoreeltaan.
Kokonaisuudessaan linnun ääntelyä kertyi digitaaliseen tallentimeen vajaan kymmenen minuutin pätkä, mutta koska pidin tallenninta käsissäni koko huuhkajan vierailun ajan, niin äänitteestä joutui siivoamaan paljon pois, koska pienimmätkin mahan kurinat ja muut risahdukset tarttuvat mikrofoniin erittäin herkästi.
Selostusosiossa kerron kuinka aloitin nauhoittamisen, ja sen miten kaikki kävi, siis sen jälkeen, kun huuhkaja poistui pihapiiristä kevätkesäyön viettoon toisaalle.
Huuhkajan vierailu oli tosissaan sen verran säväyttävä tapaus, että selostuksessa ilmansuunnatkin menevät enimmäkseen päin vastoin kuin selostuksessa kerron, eli puhuessani lännestä tarkoitan itää ja toisinpäin, ja lounaasta puhuttaessa olisi pitänyt sanoa kaakko. No semmoista se välillä on, lue juttu ja kuuntele äänitteet niin tiedät miten homma meni. Jutusta selviää myös tapaus mikä sai minut innostumaan luontoäänien nauhoittamisesta.
TARINA ALKAA OLLESSANI VERSTAALLA HIONTAHOMMISSA
Minuutin–pari yli puolen yön 18. toukokuuta 2025 pihapiiri sai unohtumattoman vieraan. Olin verstaallani viimeistelemässä korvakoruja, kun ulkoa alkoi kantautua outoa mökää. Euroviisujen finaali oli juuri käynnissä, joten ensimmäinen ajatus oli, että naapurissa juhlahumu on noussut hattuun. Ääni oli kuitenkin niin jykevä ja toistui tasaisesti, että lopulta oli pakko astua pihalle ottamaan siitä selkoa.
Heti ulos astuessa paljastui totuus: kyseessä ei ollutkaan karaokekilpailu eikä edes euroviisuhurmos, vaan huuhkaja (Bubo bubo). Salomaiden ja nykyisin myös yhä enemmän kaupunkiympäristöjen majesteetillinen lintu huhuili voimakkaasti jossain lähimetsän reunassa. Arvelin sen olevan noin 40 metrin päässä, kun kuulin sen ensimmäisen kerran.
Juoksin nopeasti sisälle hakemaan nauhurin ja palasin pihalle. Ajattelin ensin jättää laitteen huolellisesti sopivaan paikkaan äänittämään, mutta tilanne eli koko ajan: juuri kun olin asettelemassa nauhuria paikoilleen, huuhkaja lähtikin liikkeelle. Niinpä päätin pitää nauhurin käsissäni koko ajan, ja se osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Yllättäen lintu ei paennutkaan kauemmas, vaan lähestyi. Se huhuili minuutin pari ja tuli ehkä kymmenen metriä lähemmäs. Hetken kuluttua se oli enää noin 20 metrin päässä, ja silloin näin sen ensi kertaa: huuhkaja lensi metsän siimeksessä ja taivasta vasten puunlatvusten lomassa näin sen tumman silhuetin, kunnes lintu istahti sopivakai katsomalleen oksalle.
Huhuilu jatkui intensiivisenä. Pian lintu lensi jälleen – tällä kertaa noin 10 - 15 metrin päähän männyn latvaan – ja huhuili siinä taas minuutin pari. Lopulta se ylitti avoimen pihan, asettui hetkeksi pihapiirin toiselle puolelle ja päästi vielä muutaman jykevän huhauksen ennen kuin katosi lännen suuntaan kevätyön viettoon. Sain tilanteesta talteen yhdeksän minuutin mittaisen äänitteen – ainutlaatuisen ja voimakkaan luonnon esityksen, joka livetilanteessa sai sykkeen nousemaan.
Huuhkaja metsämaisemassa Jokioisilla. Lintu oli kuvaushetkellä äänetön, eikä edes muut linnut varoitelleet sen läsnäolosta. Linnun silhuetti pisti silmään jo kauempaa.
Huuhkaja on näillä seuduilla melko yleinen, mutta sen ääntely kuuluu vain satunnaisesti, ja itse näköhavaintojen tekeminen on vielä harvinaisempaa herkkua. Useimmiten se pysyttelee hiljaisena ja näkymättömissä. Noihin aikoihin huuhkaja oli kuitenkin ollut poikkeuksellisen aktiivinen: huhuilua kuului useana iltana auringonlaskun tienoilla, ja toisinaan onnistuin linnun jopa näkemään useampanakin iltana.
Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun huuhkajat tarjosivat unohtumattoman esityksen. Joitakin vuosia takaperin kaksi yksilöä innostui huhuilemaan kilpaa: ensin äänessä oli etelän suunnalla huhuilut lintu, ja hetken kuluttua pohjoisesta kuului vastaus. Lopulta pohjoisen yksilö lähestyi ja tuli aivan lähistölle, arviolta viidenkymmenen metrin päähän. Sen huhuilu oli niin kiihkeää ja voimakasta, että se kuulosti melkein sanovan: “PUHU, PUHU!” En ole koskaan kuullut yhtä intensiivistä huuhkajan konserttia.
Valitettavasti tuosta hetkestä ei ole tallennetta – silloin minulla ei ollut nauhuria, eikä nykyinenkään laite enää toimi, sillä se kärsi sittemmin kosteusvaurion. Juuri tuo kokemus, kun jäin ilman ääninäytettä, sai minut innostumaan luontoäänten tallentamisesta. Ja niinpä tällä kertaa olin valppaana: sain muistoksi yhdeksän minuutin äänitteen yöllisestä konserttivierailusta.
Saman yöllisen nauhoituspäivän iltana sain vielä toisenlaisen muiston huuhkajasta, luultavasti juuri tuosta pihapiirissä äännelleestä yksilöstä. Olin ehtoolla koiran kanssa lenkillä, kun metsänlaidassa silmiini osui jokin outo möykky metsän silhuetissa – sellainen, jota siinä ei normaalisti ollut.
Kun katsoin tarkemmin, huomasin sen olevan huuhkaja. Lintu ei pitänyt silloin ääntä, mutta antoi minun napata siitä muutaman kuvan reilun 100m etäisyydeltä. Pitkäputkinen kamera ei ollut mukana, vaan ainoastaan kännykkä, joten kuvat ovat nopeita räpsyjä ja sen kyllä huomaa. Mutta niissä se on, metsän majesteetti, juuri siinä missä ei odota näkevänsä mitään erityistä.
Tämä yöllinen pihavierailu oli kuin huuhkaja olisi tahtonut muistuttaa, että luonnon äänet, ja hetket luonnossa voittavat lopulta minkä tahansa euroviisun - se on saletti.
